sunnuntaina, helmikuuta 28, 2010

Ristiriitaista...

Huomenna on kauan kauhulla odotettu päivä. "Oikeat" työt alkavat kolmen kotivuoden jälkeen aamulla. Kaikki on laitettu valmiiksi. Lasten vaatteet, omat työvaatteet (mitä todellakin pitää hankkia lisää), omat odotukset asetettu minimiin...
Näin heti loman jälkeen tulee arki vielä hurjempana shokkina, mutta yritän lähteä matkaan positiivisin mielin ja todellakin ottaa nyt rennosti kaiken suhteen.
Alla vielä muutama piristävä kuva Barcelonan Barbie Storesta, oli makee paikka! Kaupassa oli parhaillaan synttärijuhlatkin meneillään ja sitä varten kaupassa oli erityinen puvustus- ja meikkauspiste, josta kaikki juhlijat olivat ensin saaneet valita barbimaiset vaatteet ja upeat kasvomaalaukset. Siellä juhlijat menivät Barbie potkulaudoilla ympäri kauppaa. Oli meidän tytöille ihmettelemistä. 





torstaina, helmikuuta 25, 2010

Zara Home

Kävimme eilen täällä Barcelonassa Zara Home myymälässä ja voi, kuinka siellä oli taas kaikkea kotiin kannettavaa...mutta ei jaksa kantaa. Mutta sitten koneella ollessani juuri huomasin, että Ellos myy Zara Home -mallistoa, mutta kovin näyttää jämäkamalta. Eli siltä, mikä ei misssään muualla ole mennyt kaupaksi. Sitten käväisin Zara Home online shopissa ja sekin on jo laajentunut toimittamaan Ruotsiin ja Tanskaan, mutta ei siis vielä meille. Toivottavasti pääsemme eroon Elloksesta siitä välistä ja pian pystymme tilaamaan priimaa suoraan Zaralta!

Tämän tosin voisin vaikka Elloksenkin kautta hankkia, mutta taisi sitten ollakin ainut mikä siellä oli kiinnostavaa.


keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

# 5 Barcelona ja Gaudi!

Kaunis päivä ja Park Güell. Hienoja maisemia, upeita värejä ja piparkakkumaisia rakennelmia. Alla hiukan tunnelmakuvia puistosta!











lauantaina, helmikuuta 20, 2010

# 4 Barcelona La Boqueria "tori"


Eilen piipahdimme haistelemassa tunnelmaa Ramblan vieressä olevalla "torilla". Tungos oli kova ja välillä tuntui rattaiden kanssa olevan todellakin tiellä, kun topakat tädit ja sedät tulivat vetokärryineen ostoksille, mutta paikka oli todella täynnä tunnelmaa. Tuoksut, värit, äänet, kaikki suloisena sekamelskana. Poistuimme paikalta mansikka smoothien ja karamellisoitujen manteleiden kera.


Museokaupat ovat olleet itselläni jo jonkin aikaa hittilistalla eikä Barcelonan nykytaiteen museon (MACBA) kauppa ollut poikkeus. Kivoja vihkoja, Decon leluja ja askartelusettejä, kivoja magneetteja, tarroja, eli kaikkea pikkukivaa. Suosittelen.








Alimmaisen kuvan ravintola löytyy La Boquerian takaa ja käytävässä oli aivan mahtavat lamput, valkoiseksi maalattuja autonrenkaita joissa oli keskellä neonvärisiä pleksejä ja valo siellä välissä! Pitäisiköhän ruveta askartelemaan?



perjantaina, helmikuuta 19, 2010

# 3 Barcelona ZOO



Mikä ihana päivä eilen oli! Täydellinen auringonpaiste ja retki eläintarhaan. Oli yksi hienoimmista eläintarhoista joissa olen koskaan ollut. Suosittelen erittäin lämpimästi. Eläimiä, joita meillä ei näe, eikä ruuhkaa missään. Kaupan päälle vielä delfinario! Olimme paikalla kun portit aukesivat ja lähdimme ulos 7 tuntia myöhemmin kun portit menivät kiinni ja juuri ja juuri ehdimme katsoa koko puiston läpi. Eläimien lisäksi siellä oli mahtava leikkipuisto, joka oli sijoitettu ovelasti apinaosaston viereen. Siinä kun oli puolisen tuntia katsellut, miten apinat taitavasti roikkuvat köysissä, niin teki itsekin mieli mennä kokeilemaan kiipeilykykyjään. 



















tiistaina, helmikuuta 16, 2010

# 2 Barcelona / lattiat

Vuokraamassamme asunnossa on ihanat lattiat. Eikä vain kauniit vaan myös arvokkaat. Asunnon opaskirjassa emäntämme on kirjoittanut, että laatat ovat Escofet laattoja. Samainen laattatehdas on tehnyt myös Paseo de Gracialle (yksi pääkaduista) Gaudin suunnittelemat kuusikulmaiset laatat. Asunnossamme laatat on kuluneet kauniisti ja ovat todella täynnä Barcelona tunnelmaa.












sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

# 1 Barcelona

Lomalla Barcelonassa. Vuokrasimme asunnon keskustasta Eixamplen kaupunginosasta ja tämähän on aivan mahtava, ehkä kuvia myöhemmin. Tänään on ollut ensimmäinen kokonainen päivä täällä ja vielä yritämme päästä espanjalaisten rytmiin. Päivän saavutukset: 
- Sagrada Familia, ja varsinkin viereinen leikkipuisto
- Pitkät kävelyt
- Kiva kahvila Marcelona, mahtavat kaakaot ja kaakao suut
- Aurinko pilkahti
- Kahvila, josta mahtavat näkymät on Plaza Cataloian El Corte Inglesin 
9. kerroksen kahvilasta. Suosittelen näkymien puolesta!












maanantaina, helmikuuta 08, 2010

#2 Kirja: Kohtalonpyörä; Kajsa Ingemarsson

Myönnän, valitsin kirjan kansien perusteella. Aivan ihanat värit!
Ihan ok kirja, viihdyttävä. Tosin edellisen kirjan jälkeen oli helppo huomata ero hyvin kirjoitetun kirjan ja ei-niin-hyvin kirjoitetun kirjan välillä. Teksti tuntuu ohuelta ja yksiulotteiselta. Jotenkin vain jokin syvyys puuttuu. Mutta, viihdyttyvä. Tästä kirjasta on turha odottaa mitään hurjia "ahaa"-elämyksiä.
Kirja kertoo kolmen naisen kohtaamisesta ja heidän tuoreesta ystävyydestä. 

sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

väsynyt....



Viikonloppuna tuli väsy. Juhlimme nuorimmaisen synttäreitä torstai-illasta perjantai-iltaan ja tähän väliin todellakin mahtui 18 lasta ja 13 aikuista. Oli siinä härdelliä :) Tuli aivan ihania lahjoja! Kiitos kaikille niistä, ehkä ne vielä pääsevät tännekin muistoksi.
Mies vie huomenna kameran Etelä-Afrikkaan ja tulee toivottavasti kotiin kivojen kuvien kanssa, mutta sen ajan käyttelen varastoon otettuja vanhoja kuvia. Kovasti jo kevättä odotan ja aurinkoa, värejä ja lämpöä.


Alla oleva ihana Lontoon puinen bussi on Habitatista. Sieltä löytyy muitakin ihania puisia leluja!





tiistaina, helmikuuta 02, 2010

ihana peli-ilta!

Ystävämme teki esikoisen synttärilahjaksi ihanan pelin, jota on tosi hauska pelata perheen kesken ja lapset tykkäävät pelata myös kavereiden kanssa. Kiitos Kaveri!
Pelinappuloina toimivat tällä kertaa alla näkvät hahmot. Huomaa, miten Igglepiggle ja smurffi pelaavat korista. Luulin kuvatessani, että olivat vahingossa jääneet täydelliseen asentoon, mutta selvisikin että asialla oli keskimmäinen :)


Ideana on siis, että pelissä matkan varrella saa maistella karkkeja, pähkinöitä ja rusinoita, mutta myös sitruunaa...