perjantaina, elokuuta 27, 2010

Aloitteleva joogi

Kesä rymistelee kohti loppuaan ja on aika taas aloittaa kesällä (täysin) unohtunut kuntoilu. Mulla on nyt ollut parisen vuotta jäsenyys yhteen näistä kuntosaliketjuista ja olen käynyt jumpissa enemmän ja vähemmän säännöllisesti kunnes nyt kesällä innostus lopahti täysin. Ei kiinnostanut xycling, poweri eikä mitkään jytkytys jumpatkaan. Olen tykännyt käydä myös ihan punttiksella, mutta nyt sekin tökkäisi pahasti. Lenkkeilykään ei houkutellut...eli mikä neuvoksi.

Niinpä päätin nyt syksyllä aloittaa astangajoogan. Olen käynyt ensimmäisen kerran alkeet joskus seitsemisen vuotta sitten ja väillä vähän aurinkoa tervehtinyt täältä kotoa käsin, mutta lasten kanssa kotona olleena ei ollut mitään mahdollista käydä säännöllisesti joogasalilla ja siihen se sitten on aika lailla hyytynyt. Nyt siis uudella innolla uudestaa alkeiskurssille ja nyt pari viikkoa olen käynyt muutaman kerran viikossa alkeistunneilla. 

Onhan se vaikeaa, hengitys ei kulje, kroppa pistää vastaan ja asanoissa tutisen, horjun ja kaatuilen. Alkumantrat menevät täysin ohi ja ajatus harhailee jatkuvasti. 
Mutta tästä se nyt lähtee. Kirjoitan edistymistäni tänne...

Vaikka aiheena olikin rauhallinen jooga, niin kuvat ovat hektisestä New Yorkista, jossa herraseni käväisi viime viikolla. On se makee kaupunki.





lauantaina, elokuuta 14, 2010

Kannustustunnelmissa!

Isoveli oli jälleen kerran juoksemassa maratoonia, joten pitihän sitä mennä kannustamaan. Menisiköhän ihan metsään, jos arvaisin, että veikka juoksi jo noin viidettätoista maratoonia.... Tänään oli siis Helsinki City Marathon ja juoksijoita oli NIIIIIN PALjon.
Oli siellä hirvikin juoksemassa.

Herra Beach House on tällä hetkellä New Yorkissa, joten odottelen innolla kuvia ja tuliaisia!




perjantaina, elokuuta 13, 2010

Puistot Kööpenhaminassa

Lomallamme Köpiksessä olimme paljon puistoissa, siis lähes joka päivä maleksimme puistoon illalla ja nautimme viinilasilliset ihanan vehreässä ympäristössä. Ja puistojen tunnelma on nii-in rento (kuten Kööpenhaminassa ylipäänsä). Miten me saisimme sen saman rentouden tänne Suomeen??













Parhaimmat puistot oliva Kongens Haven Rosenborgin linnan vieressä ja  toinen kaunis puisto oli Norreportin aseman vierestä löytyvä Örstedsparken. Jälleen, suosittelen!

tiistaina, elokuuta 10, 2010

Kahvilatunnelmaa Köpiksestä

Kesälomareissutunnelmapläjäys jatkuu!
















Jos voisin, niin istuisin päivät pitkät vain kahvilla ja katselisin ohi kulkevia ihmisiä ja antaisin ajatusteni virrata ihmisjoukon mukana. 


Outoa, olen yksin kotona!

Esikoinen lähti juuri urheiluleirille kahdeksi yöksi. Tosin kiersimme ja kaarsimme ympäri läntistä Uudenmaan aluetta, että ajeluun meni hiukkasen liian monta tuntia....
Kaksi nuorempaa riensivät naapuriin leikkimään ja löysin itseni koneelta ja mietin....siis mietin...että mitä tekisin! Milloinkohan kyseinen kysymys on viimeeksi edes käynyt mielessäni? Milloin viimeeksi ei olisi ollut niin paljon koko ajan puuhaa ettei oikein tietäisi, että mitä tekisi.
No, niinpä päätin viimeinkin taas laittaa jotain tänne päiväkirjaan. Nyt tunnelmia tulee kesälomalta:













Lomalta Kööpenhaminasta. Saimme lainata 10 päivää hyvän ystävän kotia (Kiitosh!!). Oli mahtavaa. Kelit oivalliset. Kaupunki ihmisinä tykättiin vain hengailla tapahtumasta/paikasta toiseen ja nauttia kahviloista. Suosittelen lämpimästi.