perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Raakasuklaa ja raakakaakao nibsit


Olimme viikonloppuna mieheni kanssa Amsterdamissa viettämässä laadukasta kahdenkeskistä aikaa ja törmäsimme siellä varsinaiseen ekoruokailun kehtoon. Alue länsipuolella nimeltään Westerstraat oli mahtava paikka jos olet innostunut luomuruuasta, raakaravinnosta tai "superruoista". Pienellä aukealla oli tori, jossa suorastaan pystyi aistimaan ruoan laadun ja sen, että se oli läheltä ja tuoretta. Voi, jos sellainen paikka löytyisi omalta kotikadulta!! Lähellä oli myös kauppa, joka oli erikoistunut luomuun sekä mausteisiin, uusiin superruokiin jne. Ajatella jos omalta kotikadulta löytyisi kauppa, jossa kauppias on jo puolestani tehnyt valinnat ja asettaa esille vain parhaita raaka-aineita. Kuinka paljon helpompaa ruoanlaitto olisikaan. Näin kolmen lapsen äitinä välillä tuntuu, että ei vain ole aikaa ja mahdollisuuksia etsiä koko kauppaa läpi ja valita vain niitä tiettyjä luomutuotteita. Jos kaikki olisi koottu yhteen paikkaan, niin voisi paikan päälläkin vähän soveltaa, kun näkee, että mitä on saatavissa ja mitä ei. Alla kuva torista, ei näytä hääviltä, mutta tunnelma oli ihana.


                                      

Nämä kaakao nibsit (tai miksi niitä nyt suomenkielellä kutsutaan...) ostimme siitä erikoistakaupasta, josta en tietenkään tajunnut ottaa kuvaa. Ne maistuvat todella karvailta, mutta olen lisännyt niitä luonnonjugurttiin myslin sekaan, niin ovat oikeastaan aika hyviä. Tietojeni mukaan ravintoarvot pitäisi ainakin olla kohdillaan. Toinen asia on tietysti se, että kannattaako Etelä-Amerikasta raahata tätä superruokaa meille tänne Eurooppaan...lähiruokaako?





Samaisesta kaupasta ostimme vielä välipalaevääksi raakasuklaa patukan. En ollut myöskään raakasuklaata ennen maistanut ja yllätyin positiivisesti mausta. Odotin karvaan kitkerää makua, mutta maku ja koostumus olikin enemmän tryffelin kaltainen. Pehmeä ja vahva, mmm! Alla patukasta vielä kuvakin. Näytti olevan täysin hollantilainen tuote, eikä vientiäkään ilmeisesti harrasteta (ainakaan vielä), koska kaikki informaatio oli hollanniksi. Sen vuoksi en pysty kovin tarkasti erittelemään, että mitä mahtoi oikeasti pitää sisällään :)




1 kommentti:

  1. Minä ostin tänään itselleni karkkipäivän karkiksi Pandan Luonnonraikasta Lakritsia! Tosi luomu! =)

    Ihanaa olisi lähikauppana tosiaan tuollainen luomukauppa, tai vaikka vain laadukas sellainen osasto! Ja tuota raakasuklaata maistaisin minäkin mielellään. Monesti kauppojen luomuheviosastolla on nahistuneita kasviksia. Ei niin innosta.

    Kiitos aamupäiväisestä! Oli piristävää! Teillä on niiiin kaunista!

    VastaaPoista