keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Uusi alku rentouttavissa merkeissä

Tällä viikolla meidän nuorimmainenkin aloitta päiväkodin ja niinpä jäin yksin kotiin. Omat työni alkavat vasta maaliskuussa, joten hetken ehdin huilahtaa ja panostaa vaihteeksi täysin itseeni. Siis ainakin 5 tuntia päivässä 4 kertaa viikossa.
Ajattelin, että näinä tulevina kuukausina laitan ainakin muutamat asiat kuntoon:
- urheilen enemmän ja säännöllisemmin (olen siis tähänkin asti omistanut yli vuoden kuntosalikortin ja käynytkin ihan lahjaakkaasti noin kolme kertaa viikossa, mutta nyt taas joulun aikaan tuli noin kolmen viikon paussi, niin otetaanpa itsestä niskasta kiinni)

- Tutustun terveellisempään ruokavalioon. Yritän kokkailla aikalailla kasviksia lisäille ja voisin kokeilla edes päivän viikossa raakaravinnolla eläen. Lisään myös kaikenlaisten pähkinöiden ja siementen ja sen sellaisten osuutta ruokavaliossa. Eli hiukan etsitään uusia tuulia ja aion raportoida, että miten tämä mahtaa onnistua kolmen pienen lapsen kanssa, jotka ovat hyvinkin nirsoja syöjiä.

- Haluan tehdä elämästämme edelleen enemmän ekompaa. Olemme tehneet jo aika suuriakin päätöksiä, mutta niistä jatkossa lisää. Jatkossa teen pieniä ekoja valintoja lisää.

- Sitten melko yllättävä lisäys, eli haluan oppia sijoittamisesta pääasiat ja rupean meidän perheen sijoitusguruksi. Mitään kummallista ei löydy sijoitettavaksi, mutta jostainhan se on aloitettava, mutta tästä siis myös lisää tulevaisuudessa.

- Aihe, joka kiinnostaa on guerrilla ja tähän haluan paneutua, mutta ns. positiivisena toimintana.

- Matkailua, voin laittaa vinkkiä hyvistä hotelleista matkoiltamme ja muutenkin lapsiperheiden vinkkejä aiheeseen.

- ja luen, luen ja luen!!!

Siinähän niitä jo olikin. Ei muuta kuin toteuttamaan, eli näistä tullaan täällä kuulemaan lisää.

3 kommenttia:

  1. Hih, hauskaa kun "paljastit" blogisi...
    Nythän sulla on aikaa bloggaillakin. Miten päikkäritreenit on sujuneet pienimmältä?

    Ja kiitos kun olit ajatellut mua...Joulupukki ehti ensin ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kiva lukea teidän elämästä tätä kautta! Näin se sana kiirii. =)

    Mielenkiinnolla odotan uuden vuoden uusia juttuja teillä, esim. miten ekoilette tänä vuonna enemmän. Sijoitusneuvojaksi ei minusta ole, mutta tuolla ekoilun saralla ehkä jotain vois löytyä... Ja ruokajuttujakin odotan innolla.

    Ja tervetuloa kylään joku aamupäivä, kun pikkukolmonen vapaalla! Ensi viikolla?

    VastaaPoista
  3. Hih, mä arvasin, että täältä teidät heti löytää! :)

    VastaaPoista